lauantai 3. kesäkuuta 2017

Mitäs sitä tuli tehtyä menneellä viikolla?


Työn puolesta kevät ja varsinkin toukokuun viimeiset viikot ovat itselleni raskaimpia kiireen ja monenlaisten ylimääräisten hommien vuoksi. Siksipä kotonakaan ei meinaa riittää energiaa mihinkään. Jostain sain kuitenkin muutama viikko sitten kaivettua pienen neulontainspiksen iltojen iloksi ja taas tuntuu siltä, että puikkojen heilutus alkaa tuntuntumaan mukavalta puuhalta pitkän pitkän tauon jälkeen (olen kyllä neuloskellut satunnaisesti, mutta sellainen ilo ja innostus on puuhasta puuttunut).


Yllä olevan kuvan sukat tein työtoverille kiitokseksi kuluneesta työvuodesta. Työni ei aina ole helppoa ja leppoisaa, vaikka niin voisi luulla. Saamme elää mukana hyvin erilaisten lasten ja perheiden arjessa ja ikävä kyllä, ihan kaikkien perheiden elämä ei aina ole ruusuista ja helppoa, siksi on tärkeää, että voi täysin luottaa työtovereiden ammattitaitoon ja kykyyn hoitaa vaikeitakin asioita. 
Sukkien malli on Niina Laitisen Midsummer Socks, neuloin ne Novitan Nalle-langasta koon 2,75mm sukkapuikoilla. Ihana malli, varmasti teen itsellenikin samanlaiset kesän aikana.


Neuloessa on joskus mukamas niin kiire, että tulee tehtyä kaikenlaisia mokia. Olen neulonta harrastukseni aikana oppinut paremmin sietämään omia virheitänikin, enää en vaadi itseltäni täydellistä lopputulosta. Yllä oleva kuva kertoo, että tekevälle sattuu ja tapahtuu, onnistuin neulomaan silmukkamerkin kiinni tekeillä olevaan huiviin (huivista enemmän viikon päästä, kun se ei enää ole salaisuusprojekti).

Neulesuunnitelmissa tulevalle kesälle on paljon salaisuuksia, ajattelin kerrankin olla ajoissa joulutontunhommissa ja aloittaa jo nyt lahjojen neulomisen. Teen varmasti jotain selaistakin, mitä voin esitellä täällä blogissa.


Elämäni on viimeisen puolen vuoden aikana kokenut melko suuren muutoksen. Vielä marraskuussa olin vakaasti sitä mieltä, että olen ikisinkku ja vietän leppoisan loppuelämän itseni kanssa. HEH.. Mutta maailmankaikkeuden käsikirjoittajalla oli jotain muuta mielessä ja joulukuussa päästin elämääni miesihmisen, josta on nyt jo ehtinyt tulla avomies. Juuri nyt arki on aikamoista opettelua ja totuttelua. Kaksi aikuista ihmistä on kuitenkin ehtinyt elämään ja tottumaan omiin tapoihinsa ja meillä ihan vuorokausirytmitkin ovat hyvin erilaiset töiden vuoksi ja vaativat siksi paljon yhteensovittelua. 


Työväsymyksen vuoksi, olen viime aikoina oleillut illat kotona neuloen ja katsellen youtubesta neulonta aiheisia video podcasteja. Kuvassa Poitsu-kissa herättelee Koukuttajan kootuissa esiintyvää Martta-kissaa. 


Tässäpä kai kaikki tältä erää, kiitos kun jaksoit lukea.

Nauttikaa kesätuulesta ja luonnon kauneudesta, niin minäkin aion tehdä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun olet kiinnostunut meidän höpinöistä <3